sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

ja sitruunateemalla jatketaan..

Oli ihan pakko kokeilla tätä ohjetta, kun Pirkka -lehteä selaillessa sattui silmiin osumaan..
SITRUUNAA TIETENKIN =)






Murun sitruuna-rahkapiirakka
Pohja
250 g Pirkka meijerivoita tai leivontamargariinia
8 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vanilliinisokeria

Puoleen taikinasta
2 dl Pirkka piimää
2 kananmunaa

Rahkatäyte
1 - 2 sitruunaa
2 prk (à 250 g)Pirkka maitorahkaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 tl vanilliinisokeria
 Valmista ensin rahkatäyte. Kuori hyvin pestystä sitruunasta keltainen kuori kuorimaveitsellä. Varo, että et kuori mukaan sitruunan valkoista osaa. Hienonna suikaleet veitsellä mahdollisimman hienoksi. Hienonnettua sitruunankuorta tarvitaan noin 2 1/2 rkl. Purista sitruunasta mehu (1 dl). Sekoita rahkan joukkoon sitruunankuori, -mehu, munat ja sokerit.
Vaihe 2
Sulata pohjan rasva ja anna sen jäähtyä. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon rasva.
Vaihe 3
Jaa pohjataikina kahteen osaan eri kulhoihin. Sekoita toiseen puoleen taikinasta piimä ja munat. Levitä piimätaikina uunipannulle leivinpaperin päälle. Levitä rahkaseos pohjan päälle. Ripottele pinnalle muruseostaikina. Kypsennä 200-asteisen uunin alaosassa noin 25 minuuttia.




































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti