sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Synttäreitä ja kakkuja

Synttärit ovat oiva keino esitellä luovuuttaan ja taitojaan, vai mitä?


Tytär täytti 9 vuotta ja sitä juhlistettiin häätämällä miesväki talosta ja kutsumalla lauma tyttöjä kylään. 
Katettiin terassille pöytä täyteen herkkuja. 
Ideana oli, että ainoa valmis tuote on kakku. 
Tytöt saivat itse tuunata annoksia jäätelöstä, muffineista, karkeista, kermavaahdosta, kastikkeista ja strösseleistä.  
Hauskaa oli ja toimii ohjelmanumerona.
 Leikkeinä oli pantomiimi sekä aarteen etsintä vihjeiden ja tehtävien avulla. 


 Leevi-veli oli leiponut muffinit tyttöjä varten


 Tämä kakku meni täysin persiilleen! maku oli kyllä kohdillaan, mutta ulkonäkö....
Ne kesän ainoat hellepäivät kun tulivat juuri silloin, kun piti kuorruttaa kakku sokerimassalla. Kuumuus ja kosteus saivat aikaan sen, että kakun täyte pursuili ja sokerimassa suli ja venyi..
ei sitten millään tullut kaunista ei!
Täytteenä alimmassa kakussa vadelmahilloa sekä pätkis-suklaamoussea. Ja suklaakakkupohja tietenkin. Ylemmässä kakussa banaania sekä valkosuklaamoussea. 



 Herkuttelun ja leikkien jälkeen tytöt pääsivät polskimaan piha-altaaseen. Ja ihania lahjojakin tuli sylikaupalla.


Toiseksi nuorin poikammekin täytti jo 5 vuotta! 
kun tyttöjen kutsut oli pidetty, juhlittiin Onnia suvun voimin.

Teemana juhlissa oli Turtles. 

Tässäkin kakussa sama ongelma, kuin edellisessä..Täytteet ja sokerimassa sulivat ja pursuilivat..


 Täytteenä alimmassa kakussa banaania sekä mansikkamoussea. 
Ylemmässä kakussa vadelmahilloa sekä vaniljakreemiä






Lopuksi vielä pikainen esittely tilauskakusta, joka meni valloittavalle 2-vuotiaalle pojalle. 

Alempi kakku on porkkanakakku, jonka täytteenä itsetehtyä lemon curdia. Kakku on kuorrutettu porkkanakakun kuorrutteella ja päälle laitettu sokerimassa. 


Ylempi kakku on suklaakakkupohja, jonka välissä vadelmahilloa, banaania sekä dajm-suklaamoussea.





Lasten juhlien lisäksi juhlimme ystävän 30vuotis juhlia 20-luvun teemalla.  Näihin juhliin tein sokerimassasta kakunkoristeen. Kakkuna oli salmiakki-seeprakakku.





sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Mekkotehtailua

Mekkoja on sadellut työhuoneesta vino pino, vaikka mekkokelit vielä hakusessa.

Viimeksi postasin tyttärelle omellut mekot, joten tässä itselleni väkerrettyjä.

Tyyli on kaikissa suht sama, vain yläosaa muunneltu. Tarkoitus on käyttää ihan arkikäytössä. Kukkaiset ja liehuvaiset mekot ei vaan ole mun juttu..

Kaava oma, koko 36 ja kankaat jättirätistä.








Tämä alempi mekko syntyi peilin edessä asetellessa kangasta eteeni, ommellessa ja puratessa.


 Tämä mekko taas syntyi OB womanin 2/2015 sporty shape- kaavoilla.  
Lisäsin rusetin tietysti selkään ;)
 Helma on vielä huolittelematta, siksi kääntyy rumasti..
ehkäpä sitten joskus kun ne mekkokelitkin tulee...

perjantai 22. toukokuuta 2015

Äitienpäiväkuvia näin jälkikäteen..

Ideaali äitienpäivä;
- Äiti saa nukkua pitkään
- Äiti herätettään sulokkaasti laulamalla ja tuodaan aamiaistarjotin sänkyyn
- kaikki käyttäytyvät hyvin
- Äiti saa monta ihanaa lahjaa lapsilta ja mieheltä timantin, suuuuuren!
- mies ja lapset ovat siivonneet, leiponeet kakkua ja tehneet ruokaa Äidille
- Loppupäivä menee Äitiä ylistäessä ja palvellessa, koska äiti yleensä tekee kaiken koko lopun vuoden

Ja miten meillä....;
-Äiti herää pikkupoikien tappeluun, isä kuorsaa vieressä
- Äiti keittää kahvit, siivoaa kämppää, koska anoppi on kutsuttu viettämään äitienpäivää
-Lapset antavat ihania lahjoja, joita omin pikku kätösin ovat Äidille tehneet. Isäntä omaksi onnekseen oli jo antanut kukkia (paljon) edellisenä päivänä. 
- Kakku odottaa jääkaapissa, koska Äiti on sen edellisenä päivänä leiponut, tosin sen maku ei vastaa ulkonäköä (perk....)
- Lapset huutaa ja tappelee
- Äiti alkaa miettimään päiväruokaa
- Vietetään anopin kanssa äitienpäivää

Äitienpäivät on IHANIA <3

No ei se nyt ihan niin huonosti mennyt, kuin teksistä saa kuvan (vai menikö...?)

mansikka-valkosuklaa-limekakku

pohja: 200g american cookies
80g voita

täyte: 

1prk valkosuklaa-lime rahkaa
250g rahkaa/maustamatonta tuorejuustoa
1 prk flora vanilla
1levy valkosuklaata
1/2 sokeria
5 liivatelehteä
3 rkl sitruunamehua

päällinen:

400g mansikoita
1dl tomusokeria
4liivatelehteä
3rkl sitruunamehua

koristeeksi suklaata sekä mansikoita

Murskaa keksit ja lisää sulatettu voi, painele irtopohjavuoan pohjalle. 
Laitan liivatelehdet likoomaan kylmään veteen.
Vaahdota flora vanilla. notkista toisessa kulhossa rahkat/tuorejuustot.
Yhdistä vaahto rahkaan ja lisää sokeri.  
Sulata valkosuklaa ja sekoita täytteeseen.
kiehauta 3 rkl sitruunamehua kattilassa ja sulata siihen hyvin puristetut liivatelehdet.
Kaada liivaliuos ohuena norona täytteeseen koko ajan käännellen.

Levitä täyte pohjan päälle ja laita kylmään n. tunniksi. 
Tee vasta sitten päällinen, ettei päälisen seos uppoa täytteeseen.

Laita liivatehdet likoomaan kylmään veteen .
Murskaa mansikat ja sekoita niihin tomusokeri.
Kiehauta sitruunamehu ja liota siihen hyvin puristetut liivatelehdet.
Kaada ohuena nauhana mansikkamurskaan koko ajan sekoittaen.

Levitä päällinen täytteen päälle ja anna jähmettyä ainakin 3 tuntia.

Koristele suklaalla ja mansikoilla.


tässä mussukoiden tekemiä lahjoja <3

lauantai 9. toukokuuta 2015

Kesä tulee, mekkoja satelee!

Hiphei! Kevät on jo pitkällä ja kesä kolkuttaa ovella! 

Tyttären vaatekaappi on tyhjillään mekoista, kun tyttö viime vuonna päätti olevansa liian iso mekkoja pitämään?!?!? 
Onneksi mieli muuttui ja mekot kelpaavat taas. 

On niitä vaan niiiiiiin ihana ommella. 



Tässä omalla kaavalla ommeltu mekko koossa 146. 
Yläosa tuplakankaalla ja selässä rusetti. Helma kellomainen. Jätin helman vielä huolittelematta, jotta hulmuaa kunnolla =)


  Tämäkin mekko koossa 146 ja omalla kaavalla. Löysin pinon vanhoja trikoopaitojani, joten päätin hyödyntää niitä. Tämän mekon alaosa siis vanhasta paidasta, yläosa jemmatuista trikoopaloista. Yläosa taas tuplakankaalla, kun on sen verran lerppua. 
Takaosa tuli hieman liian avonaiseksi, joten rypytin sitä. 
Ja rusetti selässä, totta kai!  Glitterkalvolla kirjoitettiin eteen Love tytön pyynnöstä. 



 Tätä erittäin lirppua trikoota olen jemmannut pitkään..en ole vaan keksinyt, mitä siitä voisi ommella. Tyttö ihastui kankaaseen, joten trikoomekko siitä syntyi. 
Koko 146 ja kaava taas oma. Ja se rusetti selässä.

Mekko pääsi heti ompelukoneesta tultuaan tytön päälle, joten tässä kuvassa jo rapaleikkien jäljiltä...



Ja taas sai yksi vanha paitani uuden elämän. 
Tässä alaosa ja vyö siis siitä ja yläosa vaaleanpunaisesta trikoopalasta. 
Glitterkalvolla tehtiin köynnös vielä piristämään mekon ilmettä. 
Kokona 146 ja kaava oma.

Seuraavassa postauksessa ne kaikki mekot, jotka itselleni ompelin yhden viikon aikana! 

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Meidän vaarin kuuskymppiset

Meidän rakas vaari täytti kunnioitettavat 60 vuotta. 
Juhliin sain kunnian leipoa kakun.

Vaari kun on sellainen timpurimies, niin kakun aihe oli selkeä


 Työkalut, numerot sekä päälinen vaahtokarkki- sekä sokerimassaa.
Kakun välissä vadelmahilloa sekä vaniljakreemiä.


Mieheni (keksijänerona tunnettu) sai luvan suunnitella ja toteuttaa lahjan vaarille. Sellaisen, jota ei heti tulisi vastaan missään. Näin upean lahjan vaarimme sai ( ja itse tilasin pihallemme samanlaisia)

TULIKORI  upea, eikös!



Ja lapsetkin muistivat vaaria lahjoin:


 Onni, 4v, nikkaroi vaarille "lonkerokorin" =), kannettava versio tietenkin, niin saa eväät mukaan. Kiia 8v, kirjoitti pullopostia ja monta korttiakin tehtiin. Vaari yllätti kaikki ja NITOI kortit talon ulkoseinään!




Kuopus jo 3-vuotias ikiliikkuja

Tiedättehän äidit sen tunteen, kun joskus todella, siis TODELLA toivoo, että lapset kasvaisivat nopeasti ja saisivat järkeä pieneen päähänsä...?  

Useimmiten kuitenkin huokailet, kuinka nopeasti lapset kasvavat ja pelkäät sitä päivää, kun äiti unohtuu eikä olekaan enää maailman keskipiste. 
Tämä on hyvin jo huomattavissa kahdessa koululaisessamme. Vaikka kyllä ne ihanan kamalat esiteini-ikäiset (tai muuten vaan geeneissä hankalat piirteet saaneet) vielä tulevat kainaloon, vaativat peittelyä illalla ja halailevat muka salaa kotiseinien suojassa. 


Viime kuun loppupuolella vietettiin kuopuksemme 3v syntymäpäiviä naamiaisten merkeissä. 
Teemana juhlissa oli kuitenkin kaikenmaailman autot, työkalut ja muu miehekäs =)

Pikkumies itse oli sonnustautunut Autot-elokuvan Salama-asuun.

Päivänsankari sai arvoisensa kakunkin ja pöytä oli taas sen näköinen, että äipällä oli hieman mennyt  överiksi...






Pöytäliina tehtiin kolmesta aukileikatusta jätesäkistä, johon liimattiin valkoisia "keskiviivoja". Syntyi maantie. Tarjoilut autojen ja rekkojen kyytiin ja ruutulippuja koristeeksi. 

Kunnon rekkamies tarvitsee vahvat eväät, joten hodareita "pääruoaksi".







 Tarjoiluna oli mm. porkkanakakkua gluteenittomana ja laktoosittomana, kana-curry-aurajuusto-piirakkaa, savulohi-voileipäkakkua sekä tuoreita munkkeja. 

Niin ne lapset kasvaa (luojan kiitos!)