perjantai 24. elokuuta 2012

liian vähän aikaa!!!

miksei vuorokaudessa voi olla enempää tunteja (toisin sanoen, miks mulla ei voi olla enempää omaa aikaa, jonka vois hyödyllisesti käyttää ompeluun???) ???

Ois niin paljon ommeltavaa, mutta kun tuo pipopaja vie kaikki illat!

Tässä kuitenkin parin päivän päikkyjen aikana syntynyttä paitaa pojille.


Ostin tätä (kamalan väristä) merirosvokangasta ihan hetken mielijohteesta ja se jäikin lojumaan kangaspinoon. Nyt kuitenkin päätin sen tuhlata ja ompeli pojalle paidan ja siihen sopivan piponkin. Paidasta tulikin ihan kiva, kun siihen lisäsi mustat hihat. 
Kuvaa ottaessani huomasin, että hihat olivat auttamattomasti liian lyhyet, joten eikun purkaamaan ja tilalle tuli pidemmät resorikaistaleet.

Sekä paidan ,että pipon kaavat OB 4/12.



Katselin pikkupojan vaatekaappia joka ammottaa tyhjyyttään. Jostain syystä isoveljeltä ei ole jäänyt montaakaan 92 kokoista paitaa, joten ei auttanut kuin alkaa ompelemaan.

Löysin ihanaa pehmeää collegea Jättirätistä ja applikoin paitaan vielä tanssivan mörrimöykyn =)
Minä tykkään ja niin tykkää poikakin!

Pikku-Onni tilasi vielä Timppa-paidankin, joten se sitten seuraavaksi työn alle.
'

maanantai 20. elokuuta 2012

miten niin koukussa ompeluun???

hehhe. pipojen ohella on ihan pakko ommella lapsille ja itsellekin jotain kivaa. on se vaan niin kiva harrastus, vaikka kaikki ei meniskään kuin strömsössä =)

tässä taas kertynyttä ompelusta;


Ihanan paksuhkosta ja pehmeästä interlocista singoalla maniskka-applikoinnilla . vaikea arvata kenelle =)

Trikoo Jätti-rätistä (mun lempparikauppa)



FB:n kangashamstereista ostettua örkkitrikoota kulutettu poikien teeppareiksi. 
Kaavana OB:n peruspaita.

 Nyt kun olen sitten älynnyt tuplahihapaidat, niin taidampa ommella näihinkin pitkät hihat vielä alle, niin menee talvellakin.
 



Tätä iiiihanaa trikoota löysin Eurokankaan palalaarista. FB:n ompeluelämää -ryhmässä kiertävästä tissiskaavasta pienennetty tytölle sopivaksi. Oli sitten kaunis päällä!

Tätä kangasta jäi vielä niin reilusti että teen samalla mallilla mekon pitkillä hihoilla!
 



Tämä raitakangas oli niin syötävän ihanan värinen, että  oli pakko ostaa kangashamstereista.

Tuplahihalla paita tietysti=)

Hihat on jostain mun äidin vanhasta teepparista. Sopi sattumalta väreihin.

Kuvaksi Kiia valikoi Littles Pet shopista pupun.

Kaavana joku ikivanha tunika.

Onnikin halus paidan, kun sisko sai omansa, niin surrauttelin pikaisesti tällaisen merirosvoapinan.
Kangas on Jättirätin alelaarista, raidat samoin. 

Kaavana OB:n Little Lamb, 4/2012 ja kokona 92

Tässä vielä pupuapplikointi lähempää. Ihan en kyllä ole tyytyväinen, mutta kelvatkoon..

lauantai 18. elokuuta 2012

vielä vähän kesää itselle ja pojulle rakettia

Itselleni ompelin vielä kesäisen niskalenkkitunikan ihan omilla kaavoillani ( eli sitä mukaa korjaillen, kun virhelaskelmia tuli ). 

Kangas oli vaan niin nätin väristä, että oli ihan pakko napata metri kainaloon Jätti-rätistä. 

hintakaan ei ollu kuin 4e/m!!


 Ihan kiva, vai mitä? (kunhan mallli nyt vaan tajuaisi tipauttaa muutaman kilosen)


KOPIOIN, myönnän!! 
Näin jossakin seuraamassani blogissa ihanan tähtipaidan, johon oli applikoitu raketti. 
Oli sitten ihan pakko kopioida idea ja tehdä samantyylinen paita meillekin.

Olin jo muutaman viikkoa sitten tilannut muistaakseni Hannan kankaasta tätä mustaa tähtitrikoota ja nyt ompelin siitä pojalle syksyn kerhoja varten paidan.

Tätä applikoidessani onnistuin sitten jättämään trikoon koneeseen jumiin, joten kangas repeytyi repiessäni sitä irti koneen syövereistä. 
Onneksi se repeymä oli tuossa tulenlieskojen kohdalla, joten leikkasin reilusti applikoinnin irti kankaineen päivineen, ompelin taakse uuden kangastilkun sekä tukikankaan ja applikoin aikaisempaa hieman suuremman lieskan päälle. Päältäpäin ei siis huomaa mitään, mutta paidan nurjalle kurkatessa näkee töppäilyni..

Ei kerrota muille, eihän ;)

BZZZZzzzzzzz..

Pieni 4kk ikäinen amppari pörähti meille =) 
Tässä köllii iloinen pieni vesseli uudessa ampparipuvussaan. 
Tuntosarvet puuttuvat, mutta eiköhän nekin vielä pukuun lisätä;)




Harmikseni olin ostanut harmaan vetoketjun aivan liian pitkänä, joten piti sitten tyytyä turkoosiin. 
Onni onnettomuudessa oli, että se sopikin pukuun kivasti.

Raitojen kohdistus meni sitten ihan pyllylleen, mutta eipä tuo meitä haittaa =) 



keskiviikko 15. elokuuta 2012

pipopaja polkaisi syksyyn!

Niin se vaan syksy tosiaan tulee, vaikka lämpimiä kelejä onkin pidellyt. 

Pipoja on tilattu tiuhaan tahtiin, joten paja on taas vauhdissa =)

Piponi löytää huuto.netistä käyttäjätunnuksella nurmelax, eli täältä

Teen pipoja myös mittatilaustyönä asiakkaan toiveiden mukaan, eli yritän toteuttaa hulluimatkin toiveet pipojen suhteen =)

Tässä näyttäisi olevan tämän syksyn ja talven suosikkivärit.

Ohessa vain muutama juuri postiin lähtenyt tuotos.












lauantai 11. elokuuta 2012

Vielä on kesää jäljellä...=)

Eilen vietettiin iiihana päivä anopin ja perheen seurassa. Ajoimme kuvankauniille rannalle etsimään simpukoita ja uittamaan varpaita vedessä. Vesi oli ihanan lämmintä, olisi voinut vaikka uimaan mennä.

Aurinko paistoi, isoja laivoja ajelehti rannan ohi, lapset kiljuivat riemusta... TÄYDELLISTÄ!










Rannan jälkeen harrastimme maaseutumatkailua, eli ajoimme pitkän matkan Paraisten portille maistamaan kuuluisaa jättisuurta hampurilaisateriaa.

Matkan varrella oli kauniita maisemia ja lautankin kanssa saimme matkata. Arvatkaahan oliko lapsilla jännää!


 Näin jättikokoisesta ateriasta söi hyvinkin kolme aikuista ja kolme lasta!

Hintaa aterialla on 28e.




mä niin tykkään näistä jumpsuiteista!

kamalia ommella, mutta ihania lapsilla =) 
varsinkin tuo vetoketjun kataluus...*Prkl*. 
kyllä lentää muutamat ärräpäät tuota ommellessa, onneksi lapset nukkuvat jo kun äippä pääsee koneelle =)


Tässä tytön itse valitsema kangas, johon äippä applikoi netistä otetun ampparin. 
Huomasin juur,et amppari-raukalta puuttuu tuntosarvet ja piikki (hups)!

Pitänee ampparille lisätä moiset =)

Minä en juurikaan tästä kelataisen oranssista väristä pidä, mutta seuraava jumpsuit tuleekin sitten äipän valitsemasta kankaasta!


FB:n kangashamstereista ostettu örkkimörkki-kangas pääsi poikien teeppareiksi. Tein nuo hihat normaalein käännöksin, jotta saan ommeltua alle pitkät hihat talveksi ;) juonia!

Turkoosi kangas on jo tilattu, joten tuplahihapaidat tulossa!

Tein paidoista tarkoitukella hieman reilut, jotta mahtuu päälle sitten koko talven. Meillä tämä isompi poika suosii iiiisoja paitoja, joten ihastui sitten tähänkin =)



perjantai 3. elokuuta 2012

syksy tulee...aarrrgghhh!

Ja taas on aika, kun täytyy miettiä syysvaatteita ja tänä vuonna esikoisen aloittaessa eskarin, myös hänelle eskarivaatteita, reppua, penaalia ym...


Tässä muutamia  syysvaatteita,joita on tullut ommeltua lapsille. Uusin OB oli täynnä ihania vaatteita, joten kankaita on leikelty ahkerasti ja ompelukone surissut. 

Nyt kelpaa uudella koneella ommellakin =)


Uusimmassa OB:ssa oli mm. tämä jumpsuitin kaava, joten innolla ompelin pojille sellaiset. 
Vetoketjun ompelu vaan on sellaista myrkkyä että....

 

Applikoin huppuun sekä lahkeeseen tähdet resorin värillä.



Tässä huippuinnokas malli (heheh) esittelee uusinta angry birds-huppariaan, joka on ommeltu uusimman OB:n kaavoilla.
 


 Löysin netistä kivan hain kuvan, joten applikoin poikien huppareihin sellaiset koristeeksi.




Näin ihania koristetikkejä saa uudella ompelukoneella, kyllä nyt kelpaa!





Onnille piti myös saaada hai-applikointi. 




Tytölle eskarivaatteeksi peruspaitaa taskuilla. Tyttö itse halusi napit koristeeksi, joten pitihän ne ommella.

Paidat on helmaa lukuunottamatta ommeltu samoilla kaavoilla. 

 vaaleanpunaisessa puserossa kaula-aukko on v-mallinen.



Isoveljen oma jumpsuit turkooseilla tähdillä ja resorilla.